12. syyskuuta 2012

Aristoteleen kantapää

Ollaan useampi päivä mietitty luokkalaisten kanssa miten tehdä villasukkaan kantapää.
Meidän luokalla on nytten villiintynyt joukko sellaisia, jotka eivät ole eläissään tehneet villasukkia.
Joten kantapää saattaisi olla se lopullinen ongelma neuloessa.
Mutta mitäs sitten kun luokassa on neuvojissa eri menetelmiä?

Tutkin tuossa maanantaina omia ekoja villasukkiani jotka tein tuossa vuonna 2009/2010.
Niissä näyttäisi olevan niinsanottu yksinkertainen kantapää. Neulottu pelkkää suoraa koko kantalappu.
Ymmärrän siis jo aloittajana tekee tuollaisen kantapään, itse kuulun niihin jotka tekee vahvistetun kantapään.

Isompi ihmetys ja kummastus syntyy, että montako puikkoa siellä kantapäätä tehdessä on.
Allekirjoittaneella on työssä kokoajan kiinni 4 puikkoa, eli myös siitä kantalapusta löytyy 2 kappaletta.
Miksikö? Kaipa minut on opetettu siihen, nyt myöhemmin asiaa enemmän ajatellen huomasin miten helppoa se siten on loppupeleissä.
Kun kantapää on saanut lopullisen muotonsa ja kantapään puikolla on jäänyt määrä X silmukoita on siitä helppoa matkalta varrelta poimia oikea määrä niitä takaisin puikoille.

Jos minulta tultaisiin pyytämään apua sellaisen kantapään teossa missä on käytössä vain yksi puikko, voisin samantien käännyttää tämän. En osaisi.

Miten sinä teet kantapään villasukkaan?

- Sari

4 kommenttia :

  1. Mä teen aina melkeenpä ihan perus yksinkertasen kantapään tai sitten justiin vahvistetun :). Ja kahella puikolla tietty niin et kaks on työssä vielä kiinni.

    VastaaPoista
  2. Akilleen kantapää? :)

    Mä teen kantapään eri tavalla riippuen sukasta. Vauvan tai ihan pienen lapsen sukkaan voi vielä tehdä yksinkertaisen, mutta mikäli tarkoitus on käyttää sukkaa yhtään pidempään kuin pari kuukautta, täytyy olla jo vahvempi versio: puolivahvistettu tai vahvistettu.

    Kantalapun teen kahdella puikolla - siis niin, että silmukat ovat yhdellä puikolla ja toisella neulon. Eipä sillä lopputuloksen kannalta kuitenkaan varmaan merkitystä ole. :)

    VastaaPoista
  3. - Mie en tee kantapäätä ollenkaan koska en osaa... Siksi mulla on vinopino säärystimiä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siitä vain harjoittelemaan! =)

      Poista