31. lokakuuta 2013

Ohjelmia kuville.

Paljon keskustellaan paikoissa mikä olisi hyvä muokkausohjelma kuville. Milloin kriteerinä helppokäyttöisyys, milloin suomenkielisyys.
Käsityöblogien ryhmässä on ainakin jossain välissä lipunut ohi keskustelua myös tästä aiheesta ja voin sanoa, että kyllähän sillä ohjelmalla voi tehdä ihmeitä niihin kuviin. Itsellä ei oo ainakaan mikään hifistelyyn sopiva kamera, ja joskus tuntuu että pentax eksäni oli parempi ainakin macrojen suhteen.

Tonkasin kesäisin kuvia ja leikin sellaisella helpolla sekä helppokäyttöisellä Picasalla kuvien kanssa.
Itse en ainakaan mitään suurempia ihmeitä kyseisellä ohjelmalla pysty tekemään, mutta jonkinlaisia kikkailuja kuitenkin. Picasaa olen aiemminkin käyttänyt, mutta jo useammaksi vuodeksi onnellisesti unohtanut. Jii esitteli sen minulle tässä joku päivä kun kysyin, että miten pystyisin tekemään kuvista kollaaseja ja säästäisin täten kuvatilaa.



Picasalla saa helposti muutettua Seepiaksi kuvat tai vaikkapa mustavalkoiseksi. Myös muita kivoja kikkailun nappuloita Picasasta löytyy. Itse en pahemmin käytä sitä kuin kollaasien tekoon, mutta oli pakko verestellä muistoja rämpytellä muitakin nappuloita siellä :')

Itse vannon Photarille rakkauttani. Se on kyllä englanniksi ja oon siinä tosi hyvä, kuin villasukka. Onneksi tuo perheen kolmijalkainen osaa neuvoa minua, jos hätä meinaa yllättää sitä käyttäessä.
Photarilla onnistuu nämä kikkailut mitkä Picasallakin, mutta paaaljon muutakin josta olen onnellinen. Monesti ne löytyy jostakin monen klikkauksen päästä

Minkä ohjelman nimiin sinä vannot?

6 kommenttia :

  1. Käytän GIMPiä melkeimpä kaikkeen, tosin kuviin lisään blogin osoitteen Paintilla :D Fotor.comissa teen kollaasit (kuten tämäpäiväisen), mutta aika harvoin olen kollaaseja tehnyt...

    VastaaPoista
  2. Käsittelyohjelmat on mulle yksi musta-aukko. Rajaan kuvat joko kuvatessa tai iPhotolla ja tuuttaan blogiin. Sellaista käsittelyä ;) Joku saisi tulla opettamaan kädestä pitäen...

    VastaaPoista
  3. Picasalla minäkin teen kollaasit, mutta muuten vannon ilmaisen ja myös suomenkielisenä saatavan Paint.net-ohjelman nimeen. Sillä teen kaikki muut säädöt ja muokkaukset. On helppokäyttöinen ja helposti ymmärrettävä. Photo Shoppia en oo koskaan opetellut, joten se tuntuu vaikealta ja monimutkaiselta. Poika käyttää sitä, mutta hällä se on enkunkielinen ja minä haluisin ihan suomenkielisen.

    VastaaPoista
  4. Mä käytän omalla koneella lähinnä Photaria. Nyt miehen koneella evakossa Picasaa, kun en vain näemmä saa aikaiseksi asentaa Photoshoppia tänne. Käytän muuten itsekin sitä englanniksi, koska verkosta löytää niin paljon helpommin tutorialeita enkuksi. ;D

    VastaaPoista
  5. Ihan vaan laiskuuttani en ole saanut photoshpo elementsiä ladatuksi koneelleni, joten pelkällä windows livellä teen kuvien rajaukset ja muut säädöt saa sitten olla. saa sillä tarvittaessa vähän oikaistuksi vinoja kuvia, ja pientä vlotuksen täi värin säätöä aikaan, muttei mitään kummempaa.

    VastaaPoista
  6. - Mie käytän Picasaa ja Lightroomia. Ne passaa mulle ihan vallan mainiosti :D.

    VastaaPoista