7. joulukuuta 2013

Joulupuusta napattu.

Joulupuu-keräys on startannut tänäkin vuonna jo marraskuun puolella. Itse kohtasin asiasta keskustelua naamakirjan jossakin ryhmässä, kunnes tänään Pasaatissa käydessä otin muutaman lappusen oksilta roikkumasta. Minulla oli selvät visiot minkä ikäiset tahtoisin.

Ilokseni molemmat sieltä löytyi. 
Tänään sitten melkein iski paniikki huomatessani että huomenna on keräyksen viimeinen päivä ja itse kolmeen saakka töissä! Onneksi Sokos on kuitenkin viiteen saakka asti, ettei tarvitse hiki hatussa kiirehtiä.

Kätköistäni löytyi jotakin pehmoista lämmikettä molempiin paketteihin ja toivottavasti saajat ovat tyytyväisiä.



Vaikka olen ekaa ammattitutkintoa opiskellessa paketoinut enemmän kuin sielu sieti, ei se silti vieläkään toteudu niin sievästi mitä toivoisi. Jotkut opit ovat kuitenkin jääneet mieleen.
Mutta ajatushan on tärkein?


2 kommenttia :

  1. Tällainen Joulupuu-keräys on ihana idea!

    VastaaPoista
  2. Mites tuo joulupuu hommeli muuten toimii, en koskaan ole ehtinyt perehtyä? Mihin viet nyt nuo paketit?

    VastaaPoista