Olen jo useamman kuukauden haastanut Miralle, että pitäisi hankkia uudet lenkkarit ja hänkin on tämän käskenyt tekemään. No tässä on ollut useampi viikko nyt taukoa, että olisin saanut itseni lenkkikengissä minneen kävelemään - asia on siten jäänyt.
Tänään käytiin puoliltapäivin Jiin kanssa heittämässä pieni lenkki, jolloin lenkkareiden kulumat alkoi huutamaan jalkojani vasten ja viimeiset kilometrit olivat tuskaa.
En siis yllättynyt kenkiä kuoriessa, kun löysin kummastakin kantapään ulkosyrjästä rakot/vesikellot.
(itsellä on pienestä saakka puheessa käytetty rakko sanaa, vaikka se tarkoittaa muutakin.)
Nykyiset lenkkarini on ostettu, no en tiedä milloin.
Joskus kivikaudella.
Ne ovat kokoa 45½, siniset ja merkkiä adidas.
Ovat toimittaneet virkaansa hyvin, koko on joskus hämmentänyt itseäni sekä muita - tiedän jalkani olevan iso koska naisten osastolla 42 koko menee TOSI harvoin jalkaan.
Joten ihan kaikkia kenkiä on turha edes alkaa ihailemaan, tulee vain mieli pahaksi kun tiedän etteivät ne mahdu jalkaani.
Opin sen että hyviin lenkkareihin kannattaa sijoittaa, ne tulevat palvelemaan enemmän kuin yhden kesän ja syksyn. Useamman vuoden.
Emo♥ lupasi sponsoroida tätä ostosta. Aivan parasta!
Pitää vain saada itseni joku päivä lenkkariputiikkiin sovittamaan, ilman ei uskalla ostella.
- Sari
Pitää vain saada itseni joku päivä lenkkariputiikkiin sovittamaan, ilman ei uskalla ostella.
- Sari
Varsinkin jos juoksentelua meinaat harrastaa niin kandee ottaa puolta kokoa/kokoa isommat mitä normaalisti ostaisit niin jalalla on liikkumatilaa. Näin on mulle joskus sanottu :) Mutta kandee rohekasti kääntyä ammattilaisen puoleen tossa kohtaa ettei tuu toista virheostosta!
VastaaPoistaEivät ensimmäiset olekkaan virheostokset, vaan vanhat kuin mitkä :)
Poista