Hyvää alkanutta lokakuuta kaikille!
Olen pari päivää jo huomannut, että täällä on ollut hyvin hiljaista.
Omasta tahdosta, sekä myös lukijoiden puolesta.
Muutama uusi lukijakin on tullut mukaan! Hei vaan teille kaikille tasapuolisesti! :)
Täällä kyllä on ollut elämä totaalisesti koulun ympärillä.
Torstaina oltiin koulun puolesta Tampereella Hyvä ikä-messuilla kokonainen päivä. Aamulla seitsemältä lähdettiin, neljä (!!!!) tuntia messualueella krääsän keräystä ja illaksi ennen seitsemää takaisin.
Matkalla tuli neulottua säärystimiä taas, mutta myös ihailtua maalaismaisemia.
Ihania taloja, punaisia latoja ja suloisia portteja.
Ai autuutta.
Perjantaina puolestaan oli lyhyt päivä koulussa, mutta vietin iltapäivän ja illan koneella istuen tehden ravitsemuksen tehtävää valmiiksi.
Miten hankalalta tuntuikaan tehdä viikoksi ruokalistaa tietyin rajoituksin.
Lauantai puolestaan meni tehdessä opinnäytetyötä sekä toista koulutehtävää loppuun. Siinä taisikin mennä koko päivä, tyhmä koulu :<
Ja mitenkäs se sunnuntai, voittekin arvata (kyllä, opinnäytetyötä..)
Tiedossa olisi kuukauden sisään muutama koe - itse en kuitenkaan vielä ennen tietoa koepäivistä viitsi edes vaivautua ajattelemaan moisia asioita kun on tehtävänä kaikkea muutakin.
Ja tietysti pitää löytää itselle myös sitä omaa aikaa.
Mutta tämähän on minun mielipiteeni..
Tuossa 23päivä taisin keksiä vihdoin vähän pientä askartelua kahvipusseista.
Pieniä sydämiä ilmestyi kymmenittäin.
Saivat kuitenkin heti purkutuomion ja tein noita raitoja muutaman lisää -näistä versioista ei valitettavasti ole kuvaa. Kysymys kuuluukin miksi näistä on?
Salaisissa haaveissani olisi saada niistä aikaiseksi jonkinlainen nauhakoriste, ehkä joulukuuseen tai muuhun juhlaan.
- Sari
mitä krääsää tuli kerättyä?
VastaaPoistakuulakärkikyniä<3, heijastimia, erilaisia kasseja ja pusseja (käsityöihmiselle oikein mieluisaa!), kuumemittari.. :) mm.
Poista