30. maaliskuuta 2013

paljastuksia arvonnasta.


Tässä pala sitä mitä palkinnoista löytyy, kun 50 lukijaa menee rikki.

Ikkunoita, lankoja ja kaluja.

Terveisiä aurinkoisesta Kotkasta!

Allekirjoittaneella on takana kolme viikkoa vanhusten kotihoito-aiheista opetusta, joka on sitten vienyt melkeinpä mielenkiinnon kaikesta muusta.
Mutta ei siitä sen enempää.

Eilen tosiaan oli ensimmäinen vapaa pääsiäisen vuoksi.
Olin varannut pyykkivuoron ja kuivaushuoneen, kerrankin oli aikaa tehdä jotakin!
Jii pesi parvekkeen lasit, nyt niistä näkee jopa jotenkin läpi, olinkin aiemmin viikolla raahannut nojatuolini parvekkeelle ajatuksena siellä nauttia päiväkahvit.
Istuin alkuisesta iltapäivästä siellä huppariin kääriytyneenä ja aurinkolasit silmillä, todella hyvin tarkeni ja sielu lepäsi!
Puikottelin siellä menemään "tilauksesta" villasukkia. Kyllä näki ;)
Odottelen yhä sinne sitä parvekekalustoa.

Vielä Virojoella ollessani takapihallani oli pieni puinen kalusto.
No tämä kalusto sijaitsee nyt mökille ja en saa sitä sieltä, harmillista.
Tämän vuoksi olen selannut kaikenmaailman kauppojen nettisivut, että mistä löytyisi sellainen pieni ja suloinen kalusto - ei siis mikään järkälemäinen kuuden istuttava tantta.
Ikean sivuilta löytyi pieniä ja siroja, en nyt kuitenkaan ole ihan ikean lähettyvillä.

Tällä hetkellä olisi siis tulossa kälylikalta tälle tarpeeton kalusto, sitä päivää odotellessa että ne tänne ilmestyy.


Myös lankojen säilytyksen kanssa olen tuskaillut.
Tuntuu että joka nurkan takana vaanii pussillinen lankaa.
Olohuoneessakin on tällä hetkellä yksi muovilaatikollinen, 2kori ja useampi nyytti lankoja.
Saatikka sohvan sisällä olevat tätiltä saadut paketit.

Löysinkin täältä tiedostojen seasta aiemmin täällä julkaisemani kuvan inspiraatiosta säilytyksen suhteen.
Aika söpöä, minne vain tuollainen kolkoelma yleensäkkin sitten sijoittaisi?


samalla syssyllä löysin himoitsemani verhot mökillä.


Loistava sää nyt parhaillaankin, taidan tänäänkin viipyä parvekkeella tovin jos toisenkin.

- keväinen Sari

ps. voit vielä linkittää blogisi!
pps. kuutta vaille arvonta!

28. maaliskuuta 2013

10 000 poks!

Tässä on salakavalasti mennyt kymppitonni täyteen sivukattelluissa!

- Sari

tuu tuu mukaan sä tuu.

Pieni mutta sydäntä lämmittävä kourallinen uusia lukijoita on tullut joukkoon!
Näin pikasilmäyksellä Jenni ja Henna, tervetuloa!


23. maaliskuuta 2013

avovaimo neuloo itselle.

Kaipasin jälleen kerran jotakin vaihtelua neulomisiini.
Ja entisiä lankoja pitää tietysti kuluttaa, että voi joskus hankkia uusia.

ohje tuolta

Tuon oppi hetkessä ja oli todella todella mielekästä tehdä.
Ohjeen sai melkein heti sulkea.
Nimeltään vain varsi on ohjeen mukaan, loput onkin sitten oman taidon tuotetta.
Kuten minulla, niin kaikilla on oma tapa tehdä kärkikavennus.
Luettu on ties minkälaisista, yhtään uudenlaista tapaa ei ole kokeiltu.
Itse neulon puikon päässä kaksi yhteen.
Ehkä voisin uutena villityksenä kokeilla uutta kärkikavennusta.

suosittelen tätä.

- Sari



21. maaliskuuta 2013

onko se niin vaalea?


Nanna ihmetteli onko tukkani oikeasti sen värinen mitä tammikuisen kuvan teille viimeksi näytin.
No tässä on kuva viime lauantailta.
Tästä voi taas vähän lisää spekuloida väriä.

- Sari

14. maaliskuuta 2013

9. maaliskuuta 2013

Sain haasteen, jälleen.

Kaikkiin haasteisiin ei jaksa tarttua, mutta Burning world without pain blogin Miro haastoi. Hih, pakkohan se on hommiin tarttua kun mies tällaisen nakkaa! :)

Minulta siis udeltiin tällaisia:

1. Mikä on parasta, mitä sinulle on koskaan sanottu?
* Eihän niitä kaikkia paraita ja kauniita sanoja. Tärkeiltä ja mahtavimmilta ihmisiltä on jokaiselta kuultu jotakin parasta sekä ihanaa.

2. Oletko tyytyväinen tämän hetkiseen elämän tilanteeseesi?
* Ainahan sitä pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on ja voisi mennä huonomminkin. Olen kuitenkin sitä mieltä myös, että ainahan sitä voisi mennä monissakin asioissa paremmin.

3. Mitkä ovat kolme ensimmäistä asiaa mitä teet herättyäsi?
* Kellon katsastus, vessaan ja kahvi tippumaan.

4. Millaiset ihmiset vetoavat sinuun?
* Millä tapaa vetoaa? Tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta löydän myös helposti sellaisia ihmisiä ympäriltäni joille tekisi mieli sanoa rumasti.
Tykkään omanlaisista ihmisistä, jotka uskaltavat olla oma uniikki itsensä. 


5. Jos saisit olla päivän joku toinen henkilö, kuka olisit?
* Näin on hyvä olla, kiitos vain.

Minun viisi kysymystä;
1.  Vanhin esineesi mikä sinulla on?
2.  Käytät millaisia koruja, jos käytät.
3. Jos ottaisit tatuoinnin millainen se olisi ja miksi juuri se. Tai jos olet ottamassa, sama homma.
4.  Baariin tai kahville, mitä löytyy sinun lasista/kupista?
5.  Mitä kirjoja teiltä löytyy?

ja haasteen saavat
Hyppysissä
Lauppa
Three, two, one, go!