27. maaliskuuta 2014

Puolikuuta peipposesta.

Naamakirjan teksteistä olen päässyt lukemaan, mitä kotikylässäni Virolahdella on nähty jo peipposia.
Joten selvästi kevät on mukavasti alkanut, kesää kohti mentäessä.

Edellisestä kirjoittelusta onkin mukava tovi viikko mennyt, mutta eipä millään rintamalla juuri ole tapahtunut.
Tein menneellä viikolla, sekä alkuviikosta yövuoroja joiden jälkeen vapaat ovat olleet todella tervetulleita koska tämä jäätäminen on mitä "mahtavin". Viikonlopuksi jälleen sorvin ääreen.

Olen kaksi päivää puuhastellut parvekkeen parissa tavalla jos toisella. Kukkapöydät ovat löytäneet suunnilleen tulevillen paikoillee, sekä lyhdyt ovat piilotettu.
KK:n kanssa käytiin shoppailemassa paprikoille ja muille isommille vihreille ruukut, eli robbarista parin euron 10litraisia ämpäreitä kasa.
Jos hankkisin hienoja savisia ruukku paprikoita yms. varten voisin vannoa niiden olevan pian rikki, eikä muoviämpäritkään ime itseensä kosteutta vihreitä kastellessa.
Kummastelin vain, kun Prisman sivuilta huolimatta en bongannut sieltä kasvimaamultaa. Toivottavasti löytyy Agrimarketista, kun lähtään (mahdollisesti) Kk:n kanssa tulevalla viikolla Haminaan neulepiiriin.

Muutamat paprikat pistinkin jo ämpäreihin kokeiluksi, tästä löytyy kuvaa blogin FB-sivuilla.


Narsissit puhkesivat kukkaan auringonpaisteessa vihdoin tänään.
Vielä aamupäivällä oli nuppuja ja iltapäivästä nätisti jo kukassa.

Onko teillä tehty jo mitään keväisiä valmisteluita?

2 kommenttia :

  1. Waude! Säähän olet kohta viidakossa. =) Ihkut narsissit. =)

    VastaaPoista