27. elokuuta 2014

Jouluinen tweed

Sukkia tehdessä jalkaterän kohdalla tuli sellainen jouluinen olo.


Kapteeni kävi katsomassa laivastoaan.

Lankana 7 veljestä tweed
Puikot 4mm
Lankaa kului 78g

Langan  väritys on hyvin jouluinen, ainakin itsestäni. Omalla tavallaan myös oikein kiva. Ehkä kuitenkin jalkaterän ainaoikein olisi tuonut värit vielä enemmän esille.

Näiden villasukkien varressa liikutaan jo Lankahelvetin nilkkasukkien senteissä! Kaikkea on silti kiva kokeilla, kun tietää että villasukkien käyttäjissä on niin monelaisia ihmisiä. Toiset tykkää pitkistä, toiset lyhyistä.

Näitä tehdessä meinasi iskea puutos uskoon sukkien toimivuudesta. En itse ole mikään silosääri, leveä on jalkani kuitenkin - ei siis mikään sulosääri, mihin mahtuisi vielä korkkarit. Nämä tuntuivat tuosta varresta löysältä, kun taas jalkaterä vallan mainiolta. Kun sain uskoa siihen, että nilkka voi olla turvoksissa ja jalkaterä sula, saivat sukat valmistua rauhassa.

ps. jouluun ei ole enään pitkä aika!

24. elokuuta 2014

Kukkaketo varpaissa.



Lankana Nalle Kukkaketo
Puikot 3½mm
Lankaa kului 64g

Rakkaus.

Se yksi sana kuvastaa tuota lankaa. En muista ollenkaan keneltä tämän kerän olen saanut, kiitos sille henkilölle kuka muistaa ja ken tunnustaa. Saa lähettää lisääkin (hah!)

Yleensä en tykkää ohkaisista langoista neuloa ja koen toisaalta Nallen sellaiseksi. Näitä neuloessa en kuitenkaan tuntenut sitä samaa en-tykkää-liian-ohutta-tunnetta, mitä aiemmin on ollut. Tämä suorastaan liukui puikoilla. Kuten aiemminkin olen sanonut, mitä tällaisella ihanalla langalla enään kuvioita tekemään kun värit ovat itsessään herkkulisen marjaisat!


22. elokuuta 2014

Raita ruskea.

Joskus sitä tosiaan kaipaa yksinkertaista mallia, mitä voi neuloa ilman sen suurempia ajatuksia. Näissä ajatus, että maksuu vähän paksumpaakin kinttuun.




Lankana 7 veljestä Raita
Puikot 4mm
Lankaa kului 108g


Ohje on suoraan omasta päästä, näitä aloitettiin jo ennen mökkeilyä ja mökillä tuli muutama kierros tehtyä kyytiä odotellessa. Yksi kerä kun on, sitä jää vain miettimään mitän pitkälle lanka mahtaa riittää, kuinka pitkä varsi ja jalkaterän uskaltaa neuloa.

Toisaalta onhan näitä ihmisiä, jotka tykkäävät varsista jotka ovat lyhyet. Tämän pituiset ovat mukavat, jos tahtoo saada vain jalat lämpimiksi.

Oikeastaan kähvelsin idean Lankahelvetistä, koska sehän on IN! ;)


20. elokuuta 2014

Harunista!

Jostakin se kolmiohuivit on pakko aloittaa neulomaan. Haruni kuuluu niihin huiveihin, jotka monet huiveja tekevä ja englantia taitava tekee. Tokihan joku rautalankaversiokin huivista löytyy tueksi, itselle siitä ei järin ollut apua. Kiitos kuitenkin naamakirjan Hurmaavat huivit ryhmälle, josta sain apua aloituksen kanssa.



Lankana SNY-villa, kevään kierrokselta. Novitan woolilla jatkot.
Puikot 4½mm
Lankaa kului 108g
Ohje Haruni (ravelry, englanniksi)

Tätä tuli aivot veressä ja perse puuduksissa neulottua suunnilleen 2½viikkoa. Hermo meinasi mennä muutamaan otteeseen, useammin kuin kerran puuttui nurjan kierroksen jälkeen silmukka tai pari ja A-kaaviota tehdessä meinasi tylsyyskin vähän iskeä.
Harmi nousi pintaan, kun SNY:n lähettämä Latviasta ostettu villa ei riittänytkään vaan jouduin tekemään jatkot Novitan Woolilla. (ja kehattiin vielä sanoa, että tee leveämpi!) Onneksi on jo emon tekemän värivirheelliset piirakkasukat, joten värivirhe Haruni on myös sopiva lisäys.

Lopulta olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän huiviin. Että jaksoin mökillä, EM-kisoja katsoessa ja ennen töihin lähtöä tehdä tätä. Kaiken kukkuraksi, kun ohje oli englanniksi.
En ole tuossa kielessä mikään loistava, silti kuitenkin syntyi lämmittävä huivi.

Taidanpa joskus tehdä toisen.
Riittävällä langalla.

16. elokuuta 2014

Kapteenilla arvotaan 2 vuoden vuoksi!

Kesäkuussa tuli kaksi vuotta täyteen siitä, kun Kapteenilla-blogiin ensimmäiset sanani kirjoitin. Niin se aika menee, ennen sitähän kirjoiteltiin jonkin aikaa Kapteenin hytissä.
Kesäkuun alussa oli kaikenlaista puuhaa, sekä mm. SNY-kierros oli vielä menossa niin jos nyt vähän myöhemmin kun alkaa olemaan kaikenlaisilla rintamilla hiljaista.

Vuosien täyttyessä blogissa on alkanut enemmän ja enemmän olemaan käsitöitä, välillä vähän sitten askartelua sekä keittiössä hääräämistä. Anteeksi niille jotka kahden viimeisen asian vuoksi blogiini on eksynyt ja moisia juttuja ei ole pitkään aikaan ollut. Inspiraatio tekee hakuaan.

--

2 vuotisen blogin kunniaksi päräytetäänpäs arvonta käyntiin! Tällä kertaa palkintoja on 2 kappaletta, jolla tahtoisin muistaa kahta lukijaryhmää täällä.
Arvonnalle aikaa on 16.8.- 31.8.2014



Palkinto nro 1. "Anna romun kiertää", jossa 40 ohjetta luovalle sisustajalle. 
"Kaikkea ei tarvitse ostaa, vaan paljon voi tehdä itse. Tässä kirjassa melkein mitä tahansa muutetaan joksikin aivan muuksi: vanhoista kankaanpaloista ja vaatteista syntyy raikkaita tyynyjä, pussukoita ja lautasliinoja, hylätyistä puupalikoista saa käteviä kalusteita - ja vanhat purkit kaunistautuvat pelkällä paperilla.
Kirjan 50 ohjetta innostavat tutkailemaan omia tavaroita ja kirpputorien tarjontaa uudella tavalla. Uudelleenkäyttöä odottavaa materiaalia on joka puolella, joten nauti keksimisen ilosta ja itse tehdyistä esineistä!"

Löytyy naulakkoa, mattoa, uunikinnasta, tyynyä.


Palkinto nro 2. "Son of stitch'n bitch - Neulo ja virkkaa elämäsi miehelle"
Kirjassa on 45 ohjetta, sekä niissä annetaan lankavaihtoehto Novitan valikoimasta. Ohjeissa mm. villapaitoja, huppareista, huiveja, pipoja, sukkia ja vaikka sun mitä!
Tästä kirjasta lämmintä elämän miehelle, olkoot se sitten poikaystävä, aviomies, salarakas, isä, veli tai ukki. Tai vaikkapa naapurin Tauski.

Säännöt arvonnalle:

1. Arvan saat kommentoimalla tätä postausta

2. Toisen arvan saat, jos kuulut vakiolukijoihin tai liityt sellaiseksi bloggerissa/facebookissa/blog♥/BL (muistathan mainita missä. Olisi myös kivaa, ettet liity lukijaksi vain pelkän toisen arvan takia.)

Kommentissa pitää löytyä toimiva sähköposti, tieto monella osallistuu, mitä kautta lueskelet blogia ja kumpaa kirjaa tavoittelet. Puutteelliset tylysti ignoraan :)


Onnea arvontaan!


ps. arvonta rahoitettu itse, yhteistyöt ja sponsoroinnit ovat yliarvostettuja.

11. elokuuta 2014

Koko talvi kesämökillä.

Meidän pappa on ollut niin kova sissi, että on tehnyt kaikille lapsillensa kesämökit! Yhteensä siis neljä kappaletta. Vielä lähemmäs 80 ikävuotta vatupassi heilu.
Lapsuuteni olenkin viettänyt "ylämökillä" joka on äitini, jossa sisko miehensä kanssa kesäisin viettää aikaa. Kesällä tietysti kun mökillä on parhainta viettää aikaa, ollaan me Jiin kanssa myös ehditty ja viitsitty  lähteä nuuskimaan luontoa - tällöin ollaan tätin mökillä ne pari hassua yötä aina majailtu.

Täti kun ei kummemmin ole mökillä aikaa viettänyt, sain pienen ja punaisen ns. siipieni suojaan. Noh olihan se kaapista löytynyt kahvikin parasta ennen 2011 :)

Iloisin mielin olen mökillä viettänyt aikaa, milloin Jiin kanssa kahdestaan ja välillä otettu KK kuskiksi, sekä nautiskelemaan mökkielämästä!

Tänä kesänä on viety vähän mökille tavarakaakin, ettei ihan erämeiningillä tarvitse selviytyä. Nyt muutaman yön kotona olleena kadehdin mökille tuotua sänkyä, jossa sain näillä läskeillä tuntea itseni pieneksi! Kiitoksia Ritvalle rungosta, hyvät unet nukuttiin viikonloppuna.


Mökin ympäristö on päässyt pahasti rehottamaan. Vähän isoakin tyttöä pelotti liikkua siinä, kun ei tiennyt mikä mörökölli mistäkin purikosta tai risukosta hyökkää. Punkin, hämpyt, käärmeet ja ne iiisot heinäsirkat. Vähän saatiin mökin ympäristö putsattua, mutta merelle pitäisi vähän näkyvyyttä saada. Samalla myös mökki saisi sieltä raitista ilmaa ja saunalle polttopuitakin tässä kaipaisi. Ehkä sitten kun lanko tulee moottorisahan kanssa. Harmi ettei pappa opettanut koskaan sen vehkeen käyttöä.



Olen myös monesti sanonut sitä, että mökillä uni maittaa samoin ruoka. Kauheasti ei ole ruokaa jäänyt syömättä mökillä ollessa (paitsi tällä kertaa vähän tökki!) ja unetkin ovat olleet ylitse tarpeiden. Meren äärellä vissiin nukuttaakin paremmin?


Säät eivät olleet mitä mahtavimmat. Torstaina oli lämmin päivä, viikonloppuna sitten tuuli välillä aika napakasti että viimeisenä päivänä piti kaivella piirakat kinttuihin. Nämä jäivätkin mökille tällä kertaa odottamaan seuraavia iltoja.




Eikä ole mökkiä ilman radiota! Clasusta n. 10eurolla tämä pieni radio on oiva kapistus. Kyllä tuli harmaita hiuksia viikonloppuna kerralla paljon, kun eräs raivostuttava mainos pauhasi Iskelmällä tuon tuosta. Ei tule kotona kuunneltua radiota, mökillä tuonkin edestä.


Harunikin edistyi mukavasti.

Katsellaan mökin sisustusta sitten joskus, sille saadaan vähän päätä sekä häntää :)

Onko täällä muita mökkeilystä tykkääviä? :)

8. elokuuta 2014

Tavallinen Tweed.



Lankana Novitan 7 veljestä Tweed
Puikot 4mm
Lankaa kului 112g
Ohje on ihan tavallinen sukka.
Kiitos KK:lle jälleen ja yhä jalkojen lainaamisesta.

Joskus sitä tekee mieli neuloa ilman, että siihen tarvitsee sen suurempaa ajatusta. Ja minusta monivärisilla langoilla on turha ruveta kikkailemaan kuvioita, nehän hukkuu joukkoon. Ainakin minun silmissä.

Sain keväällä mammalta maaliskuussa 17 kerää lankaa joiden joukossa oli tätä Tweedia. Ihan kivaa lankaa, mukavaa vaihtelua pitkille värien juoksuille :) Tätä oli ainakin heinäkuun lopulla Kotkan Prismassa toisissa väreissä tarjouksessa, harmikseni tätä värivaihtoehtoa ei löytynyt.

4. elokuuta 2014

Kynsikkäät Fabelista.



Kesäkuuhan oli kylmä, eikö niin? Valitettiin kylmää juhannusta, jossain välissä taisi tulla takatalvikin ja jo toukokuussa myräkkä kaatoi Haminasta Raatihuoneelta kuusen! aak.
No nyt on lämmin ja erilaisen samanlaiset valitukset jatkuu. No kohta on syksy ja saakin alkaa tekemään joulutorttuja, sekä vetään pitkät kalsarit jalkaan.


Kesän alkujen kylmyyteen tein kynsikkäät, koska matkalla erääseen paikkaan sormet olivat kohmeessa.


Lankana Dropsin Fabel
Puikot 2½mm
Lankaa kului 40g
Ohje omasta päästä
KK:lle kiitti mannekiinina olemisesta

Nämä ovat olleet lämpöiset sellaisella pienellä vilpoisalla kelillä, varmaan myös hyvänä lämmikkeenä heille joilla on kipuja ranteessa tms. :)
Hermot tietysti meinasi mennä, kun työskenteli noin ohuella langalla ja totuttua pienemmillä puikoilla. Ihmettelinkin miten jotkut tykkäävät pienistä ja ohkaisista niin paljon (hekoheko!), kun itse tykkään paksummasta ;) Tuo väri on kyllä suurta rakkautta! 

En ole koskaan tykännyt peukaloiden neulomisesta, tai lähinnä sen aloittamisesta ja silmukoiden poimimisesta. Ja kyllä, tiedän että peukaloita voi neulomia myös toisella tapaa.
Näissä kuitenkin sen asian kanssa ei ollut ongelmaa, ihmettelin suuresti tehdessä että miten asia tuntuu sujuvan niin kivuttomasti.. tai sitten alan oppia ja tykkään?

1. elokuuta 2014

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja.

Meillä paikallinen lehti Kymen Sanomat kirjoitti n. 1½ viikkoa, kuinka täältä Kotkasta lähtöisin oleva Kalastajan vaimo-blogin  kirjoittaja Johanna kokoaa blogista juttuja ylös ja kirja pitäisi syksyllä julkaista. Samalla myös mainittiin Johannan viettävän lomaa Suomen maapinnalla ja blogista löytyikin fiininpiä kuvia Keisallisesta kalastusmajasta.

Me käytiin KK:n kanssa kuvaamassa siellä tiistaina ennen neulekahvilaan menoa. Kyllä sää suosi, mutta mukavan rauhallista siellä oli.

Vahtimestarin käytössä ollut talo upeine ikkunoineen oli ensimmäisten rakennuksien joukossa, jotka kohtaa kun paikalle saapuu. 2014 lähtien rakennus on toiminut kahvilana, ennen sitä keisariajoista 2012 vuoteen vahtimestarin lukaalina. Eikös ole upeat ikkunat! Ja tuo värikin hivelee verkkokalvoja..


Myös museona toimiva kalastusmaja omisti näyttävät puitteet! Sisälle emme menneet, mutta siellä voi kierrellä oppaiden, roolioppaiden kanssa tai omineen. Nuo roolioppaat vaikuttavat mielenkiintoisilta.


Kalastusmajan ympäristö on luonnonsuojelualue ja siellä kulki useita kävelysiltoja, sekä polkuja. Ympäristöön voisi lähteä kävelylle, jos olisi paremmat kengät kuin flip flopit. 




Museon terassilla oli aivan ihastuttavia penkkiryhmiä, näin hienoilla tuoleilla! Ai että. Mukavaa huomata että löytyy myös terasseilta muunkinlaisia kalusteita, kuin mitä Jyskin, Askon ja Sotkan lehtiset ovat pullollaan. 
Juuri sellaiset mitkä ovat meidän parvekkeella.

Monia yksityiskohtaisia juttuja löytyi. Nättiä.

En ole sellainen joka lähtisi jollekin järjestetylle tai suunnitellut turistisoinnille. Meillähän oli KK:n kanssa ihan tarkoitus tällä retkellämme, tuli vain ohimennen ihailtua rakennuksia ja maisemia.

Missäs ihmiset ovat reissailleet kesän aikana? :)