16. lokakuuta 2014

Miesten kynsikkäät Fabelista.


Tykkään joskus ottaa haasteita vastaan neulomisissa. Varsinkin silloin, kun ei oikein keksi mitä neuloisi ja olisi kiva tehdä jotain muuta, kuin tavalista 2o2n resorillista villasukkaa.
Jollekin on haastetta kokeilla esim. villasukkaan toisenlaista kantapäätä, tai edes tehdä koko kantapää villasukkaan eikä jätä työtä pelkäksi säärystimeksi.

Itselle haastetta on neuloa ohuilla puikoilla, kun tottunut paksuihin puupalikoihin.

Kesällä tein itselleni kynsikkäät Fabelista kesäkuun kylmiin keleihin. Tuolloin kerroin miten tykästyin peukalon tekemiseen, eikä se ollut niin kivuliasta.

HITOT!

Peukalot ovat yhä ikävä neuloa, mutta eivät kuitenkaan este esim. lapasia neuloessa jatkossa! Alan ehkä päästä asiasta jyvälle. Näitä tehdessä neljä muuta sormea tuntui syntyvän todella helposti. Aloitin sormien neulomisen pikkurillistä kohti etusormea, jossa sitten jouduin kikkailemaan ja lisäämään silmukoita muutaman - alemmassa kuvassa sen vähän huomaakin.

Lopulliseen tulokseen olen kyllä tyytyväinen, vaikka vähän epätasaisuutta onkin havaittavissa. hih!



Lankana Dropsin Fabel
Puikot 2½mm
Lankaa kului 52g

Silmukkamäärän ranteeseen otin Dropsin ohjeesta, muutoin omat säädöt ja kikkailut :)


Tykkäätkö sinä haastaa itsesi käsitöitä tehdessä?


16 kommenttia :

  1. ne on kyllä hienot *kippis*

    VastaaPoista
  2. On kyllä hienot! Poika tilas sormikkaat, mutta pelottaa just ku niin monta "peukkua" tehtävänä :D

    Viime aikoina oon haastanu itseni huivin ja polvisukkien tekoon. Huivi on tauolla, kun kerranki sukan teko kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pitää tehdä mikä kiinnostaa, muut jääkööt odottamaan :) Ei tossa oo karmaisevaa, kuin nuo oikeat peukalot - muut "peukalot" on iisi!

      Poista
  3. Hienot ovat!
    Tykkään haastaa itseni käsitöissä. Usein on meneillään rinnakkain suitsait sukkelaan homma ja haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Haasteet ovat käsitöissä mukavaa sukkelien töitten ohella.

      Poista
  4. Erittäin asialliset pummihanskat! Miten sie saat nuo stumppien reunat noin siistiksi? Ja miten päättelet viimeisen silmukan niin, ettei se pökötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunat neulon ja vedän läpi. Kierroksen lopussa vikan silmukan vedän ensimmäisen silmukan läpi, tuon jälkeen lanka silmukan läpi ja avot. Jos viimeisestä silmukasta jää lörppö ja iso, sitten oon ihan vaan löydyttänyt muita silmukoita samalla, kun viimeinen silmukka on kirentynyt saman kieräksi.

      Poista
  5. Tosi kivan näköiset kynsikkäät.

    Kaikenlaista uutta pitää päästä kokeilemaan, vielä kun malttaisi lukea ohjeet kokonaan ja ryhtyä toimeen vasta sitten. Matkassa tahtoo helposti olla enemmän intoa kuin älyä ja sitä pyrin tätä nykyä muuttamaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liialla innolla sitä tuppaa vaan töpeksiin, pitäisi malttaa vähän :)

      Poista
  6. Ompas hienot! Ja ihanan väriset! <3__<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitteli! :) Ehkä vähän haaleammat kuin kuvassa oikeasti ovat :)

      Poista