Lankana Novitan 7 veljestä
Puikot 3½mm resoriin ja 4mm palmikkoon
Lankaa kului 184g
Ohje sukkiin löytyy Novitan sukkalehdestä ja myös Ravelryn kautta pääsee ohjeen pariin. Itse en kuitenkaan ohjeesta ottanu kuin palmikon.
Olen aina pitänyt palmikkoja hirmuisen vaikeina, enkä ole niitä käsitöihin juurikaan tehnyt. Jotain pientä ja yksinkertaista. Hertta lapaset taisivat olla ensimmäisiä töitä joissa pääsin enemmissä määrin opettelemaan palmikkoa (suosittelen Herttoja!) - nämä sukat kuitenkin paini ihan eri luokassa.
Itsellä joskus kuviolliset sukat painavat kengissä, joten toiveena ja ehdotuksena näissä oli että jalkaterä jätettäisiin paljaaksi.
Alku tökki näitä tehdessä, milloin tajusin olevan väärää kokoa puikot, milloin virhe ja jossain välissä päätin kikkailla resorin kanssa. Näissähän löytyy lopuksi resoriin pujotellut kumisiimat (joita toisen Kuppikissa posautti kuvauksissa poikki), jotka vähän pitäisi helpottaa ylhäällä pysymistä.
Lopulta nopeasti valmistuvat, kun asian otti tekemiseksi ja yritti kovasti välttää virheet. Ensimmäisessä sukassa menoa hidasti yksi puuttuvat kavennus ja toisessa puolestaan tuli palmikon kohdalla samanlainen virhe useammassa kohtaa. Joku uusiutuva aivopieru.
Itse tykkään kovasti näistä villasukista, voi olla että kilisyttelen uudestaan tällaiset!
Aivan ihanat ♡
VastaaPoistaKiitti :) ♥
PoistaIhan mahtavan hienot ja herkullisen väriset sukat! Tykkään paljon tällaisista pitkävartisista, mutta oma kärsivällisyys ei oikein tahdo riittää pitkien varsien neulomiseen. Nämä on kyllä niin kauniit, että pitäisköhän kuitenkin yrittää :)
VastaaPoistaKokeile ihmeessä! Ite tykkään pitkävartisia neuloa, mutta kun siihen yhdistää palmikko on asia toisin :D
PoistaTodella ihanaiset. Ja herkullisen väriset.
VastaaPoistaKiitoksia.
PoistaUpeat sukat!! ♥
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaSöiköhän tämä taas miun kommentin *murh*. Varmistetaan siis kirjoittamalla uudestaan: Äärettömän näppärän näköiset sukat, joskus itsekin tehny hyvin samankaltaiset (taisi olla ensimmäinen palmikkotyö, olis pitäny valita helpompi..) ja kyllähän se alkuunsa kiroilutti - mutta kyllä se lopussa palkitaan. Hieno suoritus palmikoineen kaikkineen! Tykkään ihan sikana tuosta vähän keskiaikaissävytteisestä palmikkokuviosta, jotenkin istuu omaan suuhun... tai siis sukkaan... tai siis noihin sukkiin. äh. ymmärrät varmaan ;)
VastaaPoistaJoku sen imaisi bittiavaruuteen, kun ei tarkastettavissa ollut kuin tämä :)
PoistaMie tykkään kanssa tällaisesta keskiaikaisista, tulee aina viikingit mieleen! Nämä on sellaiset palmikot mitä ei ehkä ummikolle ensimmäiseksi laittaisi kokeiltavaksi, jos ei tietysti ole ihan pro ja lahjakkuus luonnostaan :D
Nää on ihan mielettömän ihanat!
VastaaPoistaKovasti kiitos! :)
PoistaIhan aluksi, kiitos vierailustasi blogissani ja kiitos kun jätit kommentin merkiksi vierailustasi! En ehkä olisi blogiasi koskaan löytänyt ilman sitä. ...ja nyt onkin pakko lukea koko blogiläpi ;)
VastaaPoistaSukat ovat todella kauniit! Itse kudoin pari vuotta sitten reiteen asti ulottuvat mutta niihin en uskaltanut palmikkoa laittaa. Taitaa ylipolven palmmikko sukat olla seuraavat näiden parien jälkeen mitkä nyt on puikoilla.
Oikea pituus, oikea kuvio, oikea väri, siis täydelliset!
VastaaPoistaKauniit sukat :) Mulla samankaltainen ikuisuus projekti :)
VastaaPoistaKomeat palmikot! =)
VastaaPoista