Keväällä kun se aurinko pilkahtaa pilvien takaa kauniisti pidempään kuin sen 1minuutin, siitä alkaa armoton viherpeukalon pakotus. Nyt jokusia aikoja takoperin oli useampikin kaunis kevätpäivä, sitten tuli vettä ja loskaa, vähän pakasti jne.
Nyt lunta on enään vähän, pakkasista ei tuntoakaan ja näyttäisi viikon päästä maanantaina alkavan muutaman päivän nätit kelit (juuri sopivasti, kun allekirjoittanut leikkii yökyöpeliä).
Sovittiin jo vissiin viime vuoden puolella myöhään syksyllä muutaman ihmisen kanssa, että tehtäisiin kukkavaihtoja tai lähettäisin heille kiharaa rönsyliljaa pistokkaiden verran kun tuolloin emokasvi tehtailia vauvaoksaa.
Talven sitten odottelin, että niistä kehkeytyisi jotakin. Välillä otin vauvakasveja irti ja iskin shottilasiin juurtumaan, eihän siitä silloin talvella tullut lasta eikä toistakaan juttuja.
Näyttäisi vahvasti siltä, ettei pakkasia ole lähipäivinä tulossa niin yhden nettituttuni kanssa sovittiin vaihtavan pistokkaita keskenään. Hän oli luvannut minulle paria erilaista juorua (kun onneton tapoin omani viime vuonna, nyyh!) ja minä hänelle tuota kiharaa rönsyä.
Omaa postianiahan en ole jaksanut kerennyt viemään vielä postiin.
Noora laittoi tosiaan kahdenlaista juorua miulle. Olin (ja olen yhä) todella kiitollinen ja iloinen näistä, koska tykkäsin vanhasta juorustani todella paljon. Vielä vähän jännittelen ottivatko nuo postittamisesta kuin pahasti nokkiinsa, eivät eilen tuntuneet kauheasti pahoittaneensa mielen mutta tänään näyttää taas mieli hieman apeammilta kun vaihdoin kuvassa olevat pistokkaat altakasteluruukkuun, joka voi olla parempi vaihtoehto tällaiselle himokastelijalle.
Taidan luikauttaa pari sulosointua näille.
Toinen minkä parissa täällä on aloitettu jo on kevätkylvöt. Viime vuodesta ja edellisestä opikseni otettuani täällä ei kasva tällä kertaa kuin suippopaprikaa, sekä tomaattia. Mikäli mansikat näyttävät elonmerkkejä kelin lämmetessä, niin nekin saavat jäädä kesäksi parvekkeelle.
Huomasin kun sain viime kesäksi lomasijaisuuksia ei kauheasti ehtinyt kriittisinä hetkinä parvekkeen asukkaita kastella, monesti oli päivän päätteeksi kaikki nuupallaan. Jos erehtyisin saada tehdä tänäkin kesänä jossakin alalla töitä.
Karsin paprikat kahteen kappaleeseen max kolmeen, tomaatit sama homma. (eli jos jotakin irl-tyyppiä kiinnostaa niin tästä voisi jollekin lähteä 3-4 alkua jossakin kohtaa punaista suippopaprikaa). Tänä kesänä aion parvekkeelle mahtua muutenkin, kuin varoen kasvatteluita!
Joko siellä on mullat kosteana?
ps. 400 postaus! iik.
Onnea 400:sta postauksesta! Parvekemansikat kuulostaa kyl aika hyvälle. Toivottavasti ne heräävät ja antavat hyvän sadon =) Ihanaa kun on tulossa taas kevät ja sen jälkeen on se vuodenajoista paras =) Meillä on kans jo pienen pienet taimilapset itämässä ja ekat tars siirtää omiin yksiöihinsäkin. Yllättävän hyvin päiväys vanhat tomaatin siemenet sit itikin. Ihanaa torstaita ♥
VastaaPoistaTäällä ei ole vielä mullassa mitään, mutta sinun alut näyttää oikein hyviltä. Hyvää kevättä!
VastaaPoista